JULKAISUVAPAA HETI

 

PAPA GEORGE JA BIG JOE LOUIS - BRITTIBLUESNIMET SOLMUBLUESIIN HEINÄKUUSSA

 

Yhdettätoista kertaa järjestettävä Savonsolmu Beach & Blues Party -tapahtuman pääesiintyjinä ovat pitkänlinjan palkitut brittibluesnimet Papa George sekä Big Joe Louis. Kotimaista tarjontaa edustavat Jo' Buddy & Down Home King III, Honey B & The T-Bones, Black River Bluesman & The Croaking Lizard, Jp Sivonen sekä kesän ainoan duo-keikan tekevä Pepe Ahlqvist & Jarkka Rissanen Doggone -levytyksen hengessä. Viime kesänä näyttävästi kymmenvuotisjuhliaan viettänyt Savonsolmu Beach & Blues Party -tapahtuma jatkaa kansainvälisillä linjoilla tänäkin kesänä peräti kahden brittibluesnimen johdolla. Päätapahtuman lisäksi yleisölle on tarjolla ohjelmalliset iltaklubit Solmun ravintolasalissa.

 

Tämän kesän ohjelmisto käynnistyy perjantaina 4. heinäkuuta Savonsolmun iltaklubilla, jossa esiintyy länsi-rannikolta Mustiosta kotoisin olevan kitaristi-laulaja Jukka Juholan luotsaama Black River Bluesman & The Croaking Lizard sekä akustisen soolokeikan tekevä kitaristi-laulaja Papa George. Fat Possum -henkinen Black River Bluesman & The Croaking Lizard -blueskvartetti pistäytyi kiertueella viime syksynä Nepalissa asti ja julkaisi uudistetulla kokooanpanolla tämän vuoden alkupuoliskolla uutukaisen pitkäsoiton Rat Bone.

 

Beach & Blues Party -tapahtuman perjantaiklubilla soittaa brittiläinen pääesiintyjä Papa George akustisen soolokeikan ennen lauantaina yhtyeensä kanssa tehtävää päälavan keikkaa. Kansainvälisesti ylistetty laulaja-kitaristi Papa George on blues-piireissä erittäin korkealle arvostettu muusikko, jonka maineen hän on luonut yli 30-vuotisen uransa aikana tyrmäävillä esiintymisillä blues-areenoilla ja festivaaleilla niin kotimaassaan Englannissa kuin myös Euroopassa ja Amerikassa. Yhtenä huippu-kitaristina ja -laulajana tunnustettu Papa George vangitsee yleisönsä soittamalla niin Fender Stratocaster -kitaraansa kuin myös pullonkaula blues-soittotyylillä Amistar ja National Steel -kitaroita sekä laulamalla intohimoisesti ja sielukkaasti. Vuosien saatossa Papa George on tehnyt yhteistyötä ja esiintynyt muun muassa Gary Mooren, Paul Jonesin, Steve Simpsonin, Micky Moodyn ja Alan Glenin kanssa. Englannista käsin runsaasti keikkaileva Papa George on todellinen bluesin työmyyrä, jonka kiertuekalenteri on täynnä niin soolo-, duo- kuin yhtye-keikkoja niin kotimaassaan kuin muuallakin Euroopassa.

 

Solmubluesin lauantai 5. heinäkuuta käynnistyy alkuiltapäivän terassiblueseilla, jossa esiintyy muutaman vuoden toiminut Henry's Swing Club -duo, jonka muodostavat kontrabasisti Jaska Prepula ja kitaristi-laulaja Tommy Barkman. Parivaljakosta ensin mainittu tunnetaan paremmin jyväskyläläisistä Willie & The Wolves ja Swamp Boogie -yhtyeistä, kun taas Barkman on Uudesta-Seelannista kotoisin oleva solisti, joka kotiutui Ruotsin kautta Keski-Suomeen. Akustisen Henry's Swing Club -duon musiikki on rytmikästä ja boogie-painotteista iloittelua country & delta bluesin sekä western swingin hengessä.

 

Beach & Blues Party -festivaalin päätapahtuman rantalavalla lauantaialkuillasta avaa parivaljakko Pepe Ahlqvist ja Jarkka Rissanen vahvistettuna Seppo Rautevalla - tarjoten yleisölle harvinaista herkkua. Tällä kertaa kolmikko palaa vielä kerran vuonna 1998 julkaistun mestarillisen akustisen Doggone Blues -levytyksen teemoihin yhden ainoan keikan myötä Pieksämäen Beach & Blues Party -tapahtumassa. Alkuperäisellä levytyksellä duon lisäksi levyllä vierailivat suuresti arvostettu dobron soittaja Bob Brozman sekä suomalaistunut gospel-solisti C.C. de Plicque. Pieksämäellä Ahlqvistia ja Rissasta tukee parivaljakon luottomies ja mestarillinen lyömäsoitintaituri Seppo "Rumpu" Rauteva. Ahlqvist-Rissanen-Rauteva kolmikon myötä Pieksämäellä on mahdollisuus nauttia kerran vielä todellista roots-bluesia kotimaamme todellisten tekijänimien esittämänä.

 

Toisena esiintyjänä lauantaina päälavalle astelee toinen brittiläisistä vieraista - kitaristi-laulaja Big Joe Louis - jota säestää kotimainen Willie & The Wolves -yhtye Jyväskylästä. Muutaman keikan kiertuetta varten Suomeen rantautunut Big Joe Louis johtaa kotimaassaan Englannissa His Blues Kings -yhtyettä, jonka solistina Louis on valittu Briteissä vuosina 1993 ja -94 parhaaksi blues-laulajaksi, ja yhtye on ollut useasti ehdolla maansa parhaaksi blues-yhtyeeksi. Alunperin Länsi-Intian saaristossa Jamaikalla syntynyt, mutta 1970-luvulla Englantiin muuttanut Big Joe Louis perusti His Blues Kings -yhtyeensä lähes parikymmentä vuotta sitten ja he ovat säestäneet muuan muassa sellaisia mestareita kuten, Davis "Honeyboy" Edwards, Carey Bell sekä R.L. Burnside.

 

Ennen lauantain pääesiintyjää lavan valloittaa savolaisjuurinen rhythm & blues -yhtye Honey B & The T-Bones, jonka keulakuvina ovat basisti-laulaja Aija Puurtinen sekä Bluesministeri -toimittajanakin tunnettu kitaristi Esa Kuloniemi. Yhtye aloitti uransa jo 1980-luvun alussa ja trio opittiin aikoinaan tuntemaan Puurtisen näyttävästä naisnäkökulmaa edustavasta basson soitosta ja solistiosuuksista sekä Kuloniemen villistä ja rajusta kitaratyöskentelystä. Yhtyeen kuuluisista Keski-Euroopan live-keikoista julkaistiin vuonna 2007 tupla-cd-dokumenttilevytys, Live Vol. 1 - Rockender Tornado Aus Finnland (Bluelight Records), jolle on tallennettu yhtyeen vuoden 1994 marraskuussa Saksan Hannoverissa esittämä keikkasetti. Honey B & The T-Bones yhtyeen nykyiselle rumpalille Jaakko "Jaska" Lukkariselle myönnettiin maaliskuun alussa tämän vuoden Sony Jazz -palkinto.

 

Tämän kesän Beach & Blues Party -tapahtuman pääkonsertti huipentuu suoraa Englannista saapuvan Papa George Band -yhtyeen esiintymiseen. Lontoolainen kitaristi-laulaja Papa George tekee vuoden ainoan Suomen keikan Pieksämäellä ja yhtyeessä on mukana pitkän päivätyön Johnny Winterin -yhtyeessä ja aikaisemmin Alvin Leen -yhtyeessä tehnyt rumpali Tom Compton. Alunperin Englannista kotoisin oleva Compton asusteli pitkään Jenkeissä ja vieraili Papa George Bandin rumpalina lomaillessaan Englannissa, mutta asetuttuaan takaisin kotimaahansa on kiinnitetty äskettäin yhtyeen vakirumpaliksi. Papa George Bandin basistina on nykyään Peter Stroud, jonka musiikillisesta menneisyystä löytyy yhteistyötä muun muassa The Moody Marsden Bandin sekä Peter Greenin kanssa. Enimmäkseen keikkailuun keskittynyt Papa George on julkaissut levytyksiä harvakseltaan - oman dobro-soololevytyksen lisäksi Papa George on julkaissut yhtyeineen kaksi pitkäsoittoa ja aivan äskettäin näki päivänvalon uunituore dvd, jolla on live-esitys yhtyeen Englannin keikalta. Viimeksi Papa George vieraili Suomessa vuonna 2001 ja tämän kesän Pieksämäen keikan myötä tullaan näkemään harvinaisen Brittibluesin ykkösketjuun kuuluvan mestarin tyylinäyte vuosimallia 2008.

 

Yhdestoista Beach & Blues Party -tapahtuman päättää Savonsolmun iltaklubi, jossa esiintyvät paikkakunnan omaa väriä edustava kitaristi-laulaja JP Sivonen -yhtyeineen sekä tamperelaisen kitaristi-laulaja Jussi Raulamon johtama duo Jo' Buddy & Down Home King III. Vuonna 1994 perustetun Tap Jelly Blues Bandin johtajana tunnettu JP Sivonen tekee nykyään omaa soolouraansa yhtyeineen, jonka tiimoilta julkaistiin viime vuonna ensimmäinen hänen omaa nimeään kantava levytys. Tekstillisesti varsin kriittisestikin kantaaottava blues-rock -henkinen albumi otettiin kriitikoiden toimesta vastaan varautuneesti, mutta oman tiensä kulkija JP Sivonen seisoo vahvasti sanottavansa takana. Tuon sanottavan voi katsastaa myös tämän kesän Solmubluesin päätösklubilla. Illan viimeisenä lavalle asettuu roots-bluesin todellinen työmyyrä Jo' Buddy, jonka duo-parina nähdään lyömäsoitintaituri Down Home King III. Parivaljakko julkaisi äskettäin toisen levytyksensä, joka jatkaa edellisen albumin jalanjäljissä ja jonka arvostettu amerikkalainen Real Blues -lehti rankkasi sijalle 53 listatessaan maailman merkittävimpiä moderneja blueslevyjä. Tämä on poikinut kaksikolle esiintymisiä Amerikkaa myöten ja tänä kesänä yhtye rantautuu Solmubluesiiin Pieksämäelle.

 

-Tämän kesän Solmubluesin ohjelmisto on jälleen kerran osoitus siitä, kuinka suhteilla ja Beach & Blues Party -tapahtuman saavuttamalla maineella - jopa ulkomaita myöten - on mahdollista kasata kansainvälisiin mittoihin yltävä blues-tapahtuma Pieksämäelle. Vaikkakin järjestelyt vaativat uskomattoman suuren työmäärän ovat kiitokset tapahtuman jälkeen saaneet jatkamaan jo yli kymmenen vuotta. Täytyy kuitenkin muistaa, että yleisölle ja heidän viihtymiselleen tätä tehdään, kommentoi Beach & Blues Party -tapahtuman isäntä Ipi Kaipiainen kaiken kiireen keskeltä.

 

Savonsolmu Beach & Blues Party -päätapahtumaan lauantaina 5. heinäkuuta yleisöalueelle on edellisvuosien tapaan vaapaa sisäänpääsy, samoin kuin TerassiBluesiin. Perjantaina 4. heinäkuuta iltaklubille liput maksavat 7 euroa ja lauantaina 10 euroa. Lippujen hinnat sisältävät eteispalvelumaksun ja iltaklubien ikäraja on 18 vuotta. Lisätiedot ohjelmasta ja esiintyjistä osoitteesta www.savonsolmublues.com. Ennakkolipuista ja majoituksesta voi kysellä Hotelli Savonsolmun vastaanotosta p. (015) 22 350 tai osoitteesta www.savonsolmu.fi.     

 

Teksti: Auvo Laaksonen

 

SAVONSOLMU BEACH & BLUES PARTY 2008 OHJELMA:

 

PERJANTAI 4.7.2008

Blues-Klubi klo 21.00 - 02.30

Pääravintola

- Liput 7 euroa (K-18) -

Black River Bluesman & The Croaking Lizard

Papa George Acoustic Solo Gig (UK)

 

LAUANTAI 5.7.2008

TerassiBlues klo 14.00

- Vapaa Pääsy -

Henry´s Swing Club

 

Rantalava klo 16.00 alkaen

- Vapaa Pääsy -

Pepe Ahlqvist & Jarkka Rissanen with Seppo Rauteva

Big Joe Louis (UK)

Honey B & The T-Bones

Papa George Band (UK)

 

Blues-Klubi klo 23.00-02.30

Pääravintola

- Liput 10 euroa (K-18) -

JP Sivonen Band

Jo´ Buddy & Down Home King III

  

Esiintyjät 2007:

Nine Below Zero (UK)

Bullfrog Brown (EST)

Havana Black

Masi Sallinen Quartet

Ismo Haavisto Band

Bottlenecks-duo

Mommah Brothers

 

Linkit:

Papa George

http://www.papageorge.co.uk/ KUVA

Big Joe Louis

http://www.bigjoelouis.com/

Pepe Ahlqvist

http://www.pepeahlqvist.com/ KUVA

Honey B & The T-Bones

http://www.hbtb.net/ KUVA

Jo' Buddy & Down Home King III

http://www.ram-bam.com/ KUVA

JP Sivonen

http://lbc.fi/jpsivonen/ KUVA

Black River Bluesman & The Croaking Lizard

http://www.bluesman.fi/ KUVA

Henry´s Swing Club

http://profile.myspace.com/index.cfm?fuseaction=user.viewprofile&friendID=168924038

 

TULOSTA  Sulje ikkuna